Olen oppinut kaiken puutyötaitoni isältäni mestari-kisälli-periaatteella. Olin seurannut lapsuudesta saakka isäni puutyöhommia ja puu materiaalina alkoi aina vaan vahvemmin vetää puoleensa. Olen ollut luovalla alalla lähestulkoon koko työurani ajan, mutta sisäinen tarve saada tehdä konkreettisesta puusta alkoi tulla läpi vartalosta neljänkympin pyörähdettyä täyteen. 

Sain tälle vetovoimalle myöhemmin selityksen. Nimittäin viime syksynä paljastui yllätyksekseni, että sukuni onkin täynnä puuseppiä, metalliseppiä ja kädentaitajia! Tuli todella tuettu ja juureva olo. Tämän takia minun tarvitsee saada tehdä. Minun sukujuuretkin tukevat valintaani eli liekö vain ajan kysymys, että oivalsin tämän itsekin. Puun kutsu tulee syvemmältä kuin vain hetken mielijohteesta, sillä kutsu onkin periytynyt jo pitkältä ajalta. Tämä tuntuu minusta sykähdyttävältä!

Aloitin helpoista töistä. Hioin ja maalasin uuteen uskoon jakkaroita, pikkupöytiä ja lipastoja. Isä törkkäsi käteeni aina soveltuvan hiomakoneen tai siklin tai muun laitteen, nimet eivät jääneet mieleen, tein aina vaan sopivalla välineellä. Isälläni on käsittämätön määrä vinkkejä ja kikkoja, miten ratkaista haasteelliset kohdat puutöissä. Niitä aina välillä tulee eteen. Aivan kuin hänellä olisi sisäsyntyinen valmius ajatella ratkaisuja puupulmiin. Ja varmaan onkin, sillä on hän on elänyt lapsuutensa maalla, jossa kaikki tehtiin käsin ja kaikki tehtiin itse. Minun sukupolvi on päässyt aika helpolla siinä mielessä.

Teimme isäni kanssa myös hauskan naulakkoprojektin, jossa haimme Lauttasaaren rannoilta ajalehtineen puunrungon, jossa veikeitä jälkiä madonsyömistä reiteistä. Teimme tästä naulakon keskipuun, jonka lävisti alaosan kenkätelinettä ja yläosan hattutelinettä. Tämän projektin tuoksinassa minulla alkoi viritä ajatus huonekalusuunnittelusta. Olisi kutkuttavaa suunnitella uniikkeja huonekaluja ja myydä niitä isosti. Tämä jäi kuitenkin hautumaan, sillä mitään suuntaa en tähän tiennyt.

Vähitellen huonekalukunnostukset alkoivat liukua asiakastöiksi ja olen saanut kunnian kunnostaa lukuisia Artekin jakkaroita ja ritiläpenkkejä, upeita vanhoja Thonet-tuoleja, keinutuolin, lipastoja, sohvapöytiä ja muutaman kookkaan ruokapöydänkin sekä kaapiston ovia ja Lundia-hyllystön. On niin kiinnostavaa ja palkitsevaa luoda vanha uudeksi jälleen.

Isäni on nyt 83-vuotias, ihan hyvässä kunnossa ja jaksaa vielä tehdä omia puuprojektejaan. Ajattelen, että viestikapula on kuitenkin siirretty ja koen, että minulla on kunnia juosta vuorostani suvun pitkää puukäsityötaitoa eteenpäin parhaalla osaamallani tavalla.

Huh, liikutun ihan itse tästä ajatuksesta. Ja tarkoitan siis, että näkyvästi eteenpäin niin, että mahdollisimman moni ihminen saisi kokea puun kosketuksen, taustalla toki isäni puupuuhailee edelleen ja vankasti seisoo mestari-tittelin takana.

Tällä hetkellä haluan tuoda näkyväksi Levonpuu-tuotteet. Koen niiden tekemisen tärkeäksi tässä ajassa ja olen otettu kuinka ihmiset ovat ihastuneita kosketettuaan Levonpuiden samettiselta tuntuvaa pintaa. Levonpuun idea syntyi vuoden 2023 kesällä intuitiivisesta oivalluksesta: miten voi olla, ettei meillä ole paikkaa puhelimelle! Tämä oivallus yhdistyi kauniisiin puulevyihin, jotka olin säilönyt luottaen, että keksin niille sopivan käyttötarkoituksen. Näin alkoi Levonpuiden tarina, jonka toivon tavoittavan sinut ja monen muunkin. Rakastan tehdä näitä kauniita, merkityksellisiä huonekaluja puun energiassa ja puun kosketuksessa.

Oletko sinä kuullut kutsun tai koetko vetoa alkaa toteuttaa jotain ehkä piilevääkin kykyäsi?

Käy katsomassa myynnissä olevat Levonpuu-yksilöt ja hanki oma tai nappaa lahjaksi: 
https://superuniikki.com/tuote-osasto/levonpuut/