Valo pimeän

Koti muuntuu studioksi, jotta voidaan testata valaistusmahdollisuuksia. Mielen päällä on pyörinyt mustataustaisen kuvan toteuttaminen. Eteisen käytävä on riittävän hämärä tummataustaisen kuvan rakentamiseen. Ripustin tumman lakanan mallin taakse, eteisen välioven eteen. Myös sivuille tarvittaisiin tummat lakanat, ettei valkoiset seinät heijastaisi valoa. Valonlähteenä käytin ring light -valoa, jonka sijoitin wc-tilaan ja päästin vain suikaleen valoa oven raosta… Continue reading Valo pimeän

Kehotus

Kehopositiivisuus, body image, tässähän me tämmöistä kannamme. Kehoa. Mielikuva merkitsee. Ihana pulppuavan positiivinen psykologi Katarina Meskanen puhuu teemasta minä olen minä. Hän kannustaa siihen, että mieluummin kohtelisi vartaloaan lempeillä ajatuksilla kuin ruoskivilla. Kannattelisi kehoaan kannustavilla mietteillä. Toisten ihmisten ajatukset eivät ole meidän omia ajatuksia vaan meidän omat ajatukset kehosta ovat ne, jotka määrittävät minkälainen olo… Continue reading Kehotus

Paluu superstar-kuvausten lähteille

Pidin nelisen vuotta sitten valokuvanäyttelyn “Sinä olet oman elämäsi tähti”, jolloin minulla heräsi tarve korostaa omaa vastuuta ja omaa valintaa omassa elämässäni. Kiinnostuin siksi valtavasti kysymään muilta heidän valinnoistaan omilla poluillaan. Sain näyttelyä varten yhdeksän kaunista, paljasta ja rohkeaa tarinaa kasvojen takaa. Jokaisella kun se on niin kovin erilainen. Olen tehnyt valintoja, hyppyjä ja irtiottoja… Continue reading Paluu superstar-kuvausten lähteille

Minuuttivuokraus

Asunnon myynnin tai vuokrauksen onnistumisen olennainen osa on hyvät valokuvat asunnosta. Tämä lienee kaikille teoriassa ihan selvää, mutta ilmoituksia selatessa näyttää siltä ettei se ole käytännössä ihan niin selvää. Vaan kylläpä sain hyristä tyytyväisyyttä penkilläni, kun pääsin tekemään tästä suorastaan oppikirjamaisen esimerkin. Kävi niin, että kuvasimme lauantaina siistin kaksion, sunnuntaiaamuna omistaja laittoi kuvat ilmoitukseensa ja… Continue reading Minuuttivuokraus

Miljöönääri

Miljöönääri on henkilö, joka valokuvaa miljöössä. Tietenkin. Mielestäni on herkullista etsiä lokaatiossa sopiva kulma, johon asetella kuvattava ja löytää kuva siitä. Jos miljööllä ja henkilöllä on joku linkki esimerkiksi tarinallisesti tai vaikkapa yhdistävä väri tai jokin toistuva muoto, tulee kuvasta kahta kaunihimpi. Voisiko sopivampaa linkkiä keksiäkään kuin punainen sisustus ja kuvattavan punaiset huulet, loistavaa ennakointia… Continue reading Miljöönääri

Kasvoin

Kasvot - niitähän me tässä edessä kannetaan. Ystävälliset sellaiset ovat parhaita. Ulkonäön perusraamit annetaan, hienosäätöön voidaan itse vaikuttaa. Kyllä pitkän linjan valinnat elämässä vaikuttavat myös ulkonäköön asti: millainen on ruokavaliomme, harrastammeko vaikka nyrkkeilyä tai avomeripurjehdusta, painaako huolehtiminen hartiat lysyyn vai nostaako terve itsetunto selän suoraksi, pussittuuko punaviinilasien kanssa valvotut yöt silmien alle tai hapertaako tupakointi… Continue reading Kasvoin

Blockfest

Todellinen näyttäytymisen festivaali oli Blockfest Tampereella. Valtava tapahtuma-alue kolmen stagen voimalla veti nuorisoa paikalle. Yleisö halusi nähdä kovia artisteja ja selkeästi tulla myös itse nähdyksi. Tapahtuman tunnelmaa voisi luonnehtia sähäkän energiseksi. Kaslink oli tapahtuman sponsori ja kuvasin sitä varten Aito-baaria, artisteja ja tunnelmaa. Osittain kuvaus liukui kuin muotikuvaustantereeksi. Onko sinun yrityksesi mukana tapahtumassa, joka olisi… Continue reading Blockfest

Tapahtuma ja kuvaus

Magnesia-festivaali oli Lonnan saarella järjestetty kolmen päivän joogakeskeinen tapahtuma. Tyypillisesti tapahtumakuvaus on vauhdikasta hetkien poimintaa ja tilanteissa sinkoilua. Magnesia-festivaalipa olikin kiireettömän tuntuinen lämpöinen keikka. Kuvasin Kaslinkin Aito-kaurabrändiä varten tapahtumasta kuvia. Rauhallisen ja hymyilevän ilmapiirin ympäröimä joogaajien must-tapahtuma sai keveän olon kuvaajalle moneksi päiväksi. Järjestätkö tapahtumaa, josta toivoisit tunnelman välittyvän myös muille? Kutsu Sirpa paikalle!