Studion wc-tilojen päivitys

Ankeiksi ja valjuiksi koetut wc-tilat kaipasivat päivitystä viihtyisimmiksi pientä pintaremonttia -ajatuksella. Wc-tiloja oli kaksi vierekkäin, unisex-malliin. Tyylinä sai olla rouhea, siisti, toimiva ja studioiden ilmeeseen sopiva look. Keinoina tähän oli maalaus sekä somistus, mitään kiinteitä kalusteita tai muuta rakenteellista ei tässä kohdassa muutettu.

Valkoiset seinät olivat kellastuneet ja likaantuneet, joten aloitin sillä, että maalasin nämä röpelöiset seinät uudelleen valkoisiksi. 

Nämä seinät olivat vahvasti skröpelöiset, mikä on vähän haasteellisempi maalata kuin sileäpintainen ja maalia kuluu enemmän. Pitkäkarvainen tela tällaiseen kuoppaiseen seinään on ehdoton väline.

Jotta saatiin kontrastia, niin osaan seinistä ehdotin oikein tumman harmaata sävyä, Teknoksen Heavy Metal, T1782. Sävy sopi kauniisti studion rakenteiden tummaan sävyyn. Molemmissa wc-tiloissa oli näkyvillä epäesteettisiä putkia, joita ei voinut peittää. Ratkaisuna ehdotin niihin efektiväriksi ”if you can’t hide it, show it” -menetelmällä Teknoksen Saaristoa, T1437. Efektivärin inspiraatio löytyi toisen veskin katkaisijan maalisävystä. Viihtyisyyttä lisäämään otettiin myös wc-paperiteline, vanhasta laudasta tehty hylly ja tekokasveja.

Kuvissa vaiheita projektista, ennen-jälkeen kuvaparit sekä yksityiskohtia nostettuna.

Muistiinpanoluonnokset maalauskohdista kahteen wc-tilaan ja alla tulevaa värimaailmaa.
Punaisesta oven väristä haluttiin eroon. Teippaus kertoi, että ”Kalastus kielletty”.
Wc:n oven kahva suojattu ja ovi pohjamaalattu. Ennen tätä vaihetta oli armoton paksun punaisen maalipinnan hiontasessio.
Ovi pintamaalattu täyskiiltävällä Teknoksen Saaristo T 1437.
Ovi saranoita myöten pintamaalattu.
Kun pieni wc-tila on 3,5 metriä korkea, on aikamoisen haasteellista sovitella itsensä ja maalausvälineet ja tikkaat toimivasti ja siten että saa maalin vielä osumaan seinään asti. 
Ja myös wc-istuimen taakse lattianrajaan asti.
Eka ovi siis hillitysti valkoinen ja sisempi ovi kiiltävä Saaristo-sävy. Kahvat suojattu teipillä.
Ovien maalauksen jälkeen lähti seinänmaalaus käyntiin, ensin hankalat paikat pensselillä. Ja sen jälkeen on ihanan helppo telata selkeät alueet.
Seinän maalauksen ja kuivumisen jälkeen putket saivat efektiväriä.
ENNEN – JÄLKEEN. Wc:n ovet olivat punaiset ja maali ripsinyt irti osittain. Punaisesta haluttiin eroon, joten ovet hiottiin ja maalattiin.
ENNEN – JÄLKEEN. Valokatkaisijan sävy toimi inspiraationa maalivalinnalle. Teknoksen Saaristo T 1437 oli hyvin lähellä alkuperäistä sävyä, joten sillä maalattiin ovet ja putket sekä myös valokatkaisija uudelleen. Vanhasta laudasta laitettiin hylly seinälle.
ENNEN – JÄLKEEN. Oven avaus antaa siistimmän näkymän, kun seinä on maalattu tummaksi ja roskiksessa on kansi.
ENNEN – JÄLKEEN. Rumat, vanhat putket korostin maalaamalla “If you can’t hide it, show it” -mentaliteetilla. Maalina kiiltävä Teknoksen Saaristo T 1437. Lisäksi hylly nahkakannattimilla, tekokasvi, wc-paperiteline ja pikkuroskis.
ENNEN – JÄLKEEN. Oven ja putken uudistus sekä tekoviherkasvia mukaan.
ENNEN – JÄLKEEN. Patterin maalaamisella saa viimeistellyn vaikutelman.
ENNEN – JÄLKEEN. Ennen-kuva paljastaa kuinka rähjään kuntoon ovi oli päässyt ajan saatossa.
ENNEN – JÄLKEEN. Salpakin uusittiin, sillä vanhassa ei ollut enää keskitikkua jäljellä, joka olisi pitänyt oven lukossa.
DETAILS. Tarvittaessa takkia tai käsilaukkua naulakkoon.
DETAILS. Vanhasta laudasta tehty hylly on ripustettu nahkaisilla kannattimilla.
DETAILS. Rannalta kerätyt kivet ja vararulla hyllyllä.
DETAILS. Iloiset putket ja vihreää kasvia.
DETAILS. Patteri piristää.
DETAILS. Metallinen ovikyltti kertoo minne matka.

Kiitos studion jengi luottamuksesta ja avusta tikkaiden kanssa sekä hyllyjen porauksien kanssa! =) Ihana, vessassa asioinnin viihtyisyyttä lisäävä projekti, joka kivasti sisälsi suunnittelun lisäksi maalauksen toteutuksen, I like!

Millä tolalla teidän työpaikat tilat ovat, wc-tiloja myöden? Autan ilmeen päivityksessä, myös pienissä muutoksissa ja pintaremonttien suunnittelussa! ❤ Kysy tarjousta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s