Uuteen kotiin uusi kalustus ja väritys

Perhe oli hankkimassa uutta kotia, ja olivat innoissaan uudesta valinnastaan, mutta kaipasivat muutamia vinkkejä sisustukseen. Perhe koki, että uusi koti oli vähän persoonaton ja väritön, liian valkoinen. Muuttaessaan tähän uuteen heidän toiveena oli saada tunnelmallisuutta ja värejä lisää. Mieluisiksi väreiksi mainittiin musta, ruskea ja vihreä. Myös harmaa, tammen väri ja vaaleanpunainenkin mainittiin kivoiksi väreiksi sisustuksessa. 

Olohuoneen tilaan piti saada mahtumaan työpiste. Se sai olla kuitenkin vähän piilossa, esimerkiksi sermin avulla. Sohva voisi olla vuodesohva vieraita ajatellen. Olemassa oleva musta divaani haluttiin säilyttää. Muutoin kaikki kalusteet tulisi uutena.

Olohuoneen suunnittelun lähtökohtana toimi asiakkaan löytämä kaunis Muoto2 Hide -hapsuriippuvalaisin, jonka sai sijoittaa sopivaan kohtaan.

Sisustus sai olla kotoisa, viihtyisä, vähän tyylikäskin, eikä haluttu että liikaa tavaraa olisi näkyvillä.
Näkemykseni kokonaisuudesta kulki seuraavasti: 

Tulevaa värimaailmaa

Päätyseinälle ehdotettava sykähdyttävän upea tapetti, joka sopii myös viereiselle seinälle tulevaan maalisävyyn. 

Suunnitelmaa kalusteista

ENNEN-JÄLKEEN. Päätyseinälle tuotiin työpiste, lipasto ja tv uudelle tv-tasolle.

ENNEN-JÄLKEEN. Sermillä saatiin rauhaa työasioille.

Suunnitelmaa kalusteista

ENNEN-JÄLKEEN. Kodikkuutta seinien maalauksella, tekstiileillä, valaisimilla ja kalusteilla.

ENNEN-JÄLKEEN. Sohvasta saa parivuoteen.

Yksityiskohta. Sohvapöydän alla on kätevä nahkainen tila vaikkapa lehdille tai kaukosäätimelle.

ENNEN-JÄLKEEN. Eteisen kaikki sentit otettiin hyötykäyttöön. Lisäkenkälaatikosto sujautettiin vaatekaappien kylkeen vielä, sillä kengille ei voi liikaa säilytystilaa olla!

Kaikki kuvat ovat asukkaan kuvaamia.
Asukkaat tykkäsivät kovasti valinnoista ja ovat tyytyväisiä uuteen kotiin!

Jos sinulla pyörii kalustevalinnat, tunnelman muutos tai halutun värimaailman toteutus mielessä, ota yhteyttä niin autan!
sirpa@superstar.im
050-5461133

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s