Paluu superstar-kuvausten lähteille

Pidin nelisen vuotta sitten valokuvanäyttelyn “Sinä olet oman elämäsi tähti”, jolloin minulla heräsi tarve korostaa omaa vastuuta ja omaa valintaa omassa elämässäni. Kiinnostuin siksi valtavasti kysymään muilta heidän valinnoistaan omilla poluillaan. Sain näyttelyä varten yhdeksän kaunista, paljasta ja rohkeaa tarinaa kasvojen takaa. Jokaisella kun se on niin kovin erilainen.

Olen tehnyt valintoja, hyppyjä ja irtiottoja elämässäni, ja näiden tarkoitus on kaiketi ollut osoittaa minulle itselleni, että voin ottaa oman elämäni haltuun sillä tavoin että se on minun mielestä hauskaa. Ettei ole pakko mennä toisten tahtiin, jollei se palvele.

Näyttelystäni lähtien olen tehnyt “Superstar”-kuvauksia ihmisistä, kasvoista, joiden takana on joka kerralla hieno tarina, oma polku. Kuvauksille on sovittu sopiva kuvauspaikka, joka on kuvattavalle itselleen merkityksellinen tai on muutoin mielenkiintoinen lokaatio. Kuvaushetki voi liittyä tiettyyn elämänvaiheeseen, käännekohtaan tai se voidaan ottaa ihan vaan piristykseksi.

Nyt kesän loppuun, alkavaan syksyyn on kiva ottaa kuvia ulkona, tuleeko mieleesi paikkaa, jossa sinä haluaisit tulla kuvatuksi? Otetaan kuvaushetki!

Varaa aika: sirpa@superstar.im

Kuvituksena valokuvanäyttelyn kasvot:

Screen Shot 2019-06-17 at 15.26.58
Sanna
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.08
Niki
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.17
Anne
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.29
Igor
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.39
Sofiya
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.46
Mari
Screen Shot 2019-06-17 at 15.27.55
Benjamin
Screen Shot 2019-06-17 at 15.28.07
Maru
Screen Shot 2019-06-17 at 15.28.18
Jenni

Verkkosivuilta voi myös lukea tarinat kasvojen takaa: http://superstar.im/#/6

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s