Olen hurahtanut puuhun. Olen kiertänyt rantoja ja metsiä haalien sopivia oksia ja lautoja talteen. Että lautaa olalle vaan ja lenkkipolkua pitkin todella äkkiä kotiin.
Muutama vuosi sitten tein oksista hauskat koukkuiset naulakot ja nyt valkoisuuden tullessa muotiin sisustuksessa, maalannut puiset naulakot valkoisiksi peittävällä maalilla. Siis luonnonmuotoiset oksat, mutta peittävä valkoinen maali, erittäin hauska yhdistelmä on se!
Tällaisten pienten huonekalujen lisäksi hirveästi kiinnostaa valokuvan ja puun yhdistäminen, mistä showroom-tyyppinen malliesimerkki onkin Lauttasaaren Makers-kahvilan näyttelyseinällä vielä ensi torstaihin asti. Näitä puisia tauluja aion kaikille halukkaille juontaa, sillä ne ovat huikean makeita uniikkeja tauluja: jokaisen palasen puunsyyt ovat erilaiset ja näkyvät valokuvan taustalla tuoden uuden elementin kuvaan.
Kun nyt sisustusvimmoissani kiertelen sisustusliikkeitä ja ylipäätään katselen eri alojen liikkeiden ikkoinoista sisään, huomaan kuinka vallan trendikästä nyt puu on. Sellainen raakapuufiilis, vanha tai käsittelemättömän näköinen lauta, wuf. Ajatus toimii minulle ja aionkin tehdä itse uuteen tulevaan kotiimme muutamia persoonallisia kaluja.
Katse kohti kauniita muotoja ja värejä.